Tää alkaa olla ihan naurettavaa! Muutama päivä sitten kerroin hermoromahduksesta bändiasian kanssa, eilen puolestaan fiilistelin kommenttiboksissa sitä, miten mukavaa touhua tää häiden järjestäminen on. Ja sitten ei mennyt kauaakaan, kun täällä taas lenteli ärräpäät.. tai no, jos tarkempia ollaan niin veepäitä ne taisi tällä kertaa olla. Tän kertaisen tunteenpurkauksen inspiroi pitopalvelut.

Oon heinäkuun alusta saakka koittanut saada pitopalvelua meidän häihin. Majakoskellahan on neljä yhteistyökumppania, joita he suosittelevat. Ensimmäistä lähestyin heinäkuussa puhelimitse ja yrittäjä kertoi olevansa parhaillaan lomalla. Pahoittelin sitä, että häiritsin häntä lomalla ja sovimme sähköposittelevamme seuraavalla viikolla hänen lomansa jälkeen tarkemmista yksityiskohdista. Ja näin tehtiin, laiteltiin viestejä ja mietittiin millaiseen pakettiin meille tarjous annettaisiin. Ja sitten hän ilmoitti, ettei olekaan meidän hääpäivänämme vapaa.

Jaahas.. aiemmin puhelimessa hän oli sanonut olevansa yleensä heinäkuun lomalla ja kenties myös ensi kesänä... ja tän ilmoituksen jälkeen mulle tuli vahvasti sellainen kuva, että päätti sittenkin pitää lomaa häidemme aikaan. Nimittäin ei meille ainakaan ilmaistu, että hän olisi silloin jo varattu muualle. Ei vaan voikaan ottaa meidän hääkeikkaa sille ajankohdalle.

Sitten vaan muita vaihtoehtoja tutkimaan. Yksi Majakosken yhteistyökumppaneista jäi pois harkinnasta ihan vain sillä perusteella, että yksi tuttuni käytti heitä viime kesänä Majakoskella järjestetyissä häissään ja kokemus oli kaikin puolin surkea. Tällä perusteella en lähde edes harkitsemaa kyseistä pitopalvelua.

Joten ei muuta kuin yhteyttä kolmanteen neljästä pitopalvelusta. Ensin pikainen puhelu kyselläkseni onko hän vielä tuolloin vapaana. Vapaana oli, joten sähköpostilla tarkempaa infoa menemään. Vähän tämän jälkeen tulee puhelu, jossa oikein mukava pitopalvelun edustaja kyseli minulta vielä tarkempia yksityiskohtia. Puolen tunnin puhelun perusteella hänellä on kaikki tarvittava info tarjouksen rakentamiseen... ja se tulee kuulemma sähköpostilla.

Tämä pitkä puhelinkeskustelu käytiin perjantaina, ja kun viikon päästä maanantainakaan ei ole tarjousta kuulunut laitan uudelleen sähköpostia.. varmistaakseni taas onko posti jäänyt jonnekin matkalle vai vieläkö tarjouspyyntö on rakenteilla. Saan parin päivän päästä vastauksen, että pahoittelut viivästyksestä, hän uusii parhaillaan tietotekniikkaansa, mutta saan seuraavan viikon alkuviikosta sen tarjouksen.

Selvä homma, minä odotan. Ja kolme viikkoa odotin, kunnes laitoin taas sähköpostia. Ja tulihan siihen vastauskin - "en pysty antamaan teille tarjousta ollenkaan". Siis ihan oikeasti!!! Siinä vaiheessa lähti tämä YouTube -video soimaan ja lauloin mukana kovaan ääneen (pahoittelen rumaa kielenkäyttöä).

Koko pirun prosessissa meni kuukausi, jonka tuloksena hän ei voikaan tehdä edes tarjousta! Vaikka tuon meidän pitkän puhelun jälkeen pidin jo todella selvänä, että tämä meidän pitopalvelu tulee olemaan. Kun oltiin kaikesta niin samalla linjalla ja hän oli innoissaan lähdössä häämenuamme toteuttamaan.

AARRRRRGGGGGH!

Okei, en itse ole yrittäjä, mutta en vaan voi ymmärtää sitä, miten huonosti nämä tyypit ovat homman hoitaneet! Miksi näitä "ikäviä uutisia" ei vaan uskalleta rohkeasti ilmoittaa? Luuleeko joku oikeasti, että homma on jotenkin miellyttävämpää sen jälkeen, kun ensin pistät toisen odottamaan mahdollisimman pitkään?

Nyt on sitten viimeisestä yhteistyöpitopalvelusta tarjous (toivottavasti) matkalla meille. Ja itse asiassa Joni otti jo puhelun myöskin yhdelle kaverinsa äidille, jolla on pitopalvelu. Ei ole Majakosken yhteistyökumppani ei, mutta eipä tässä vaiheessa enää hirveästi kiinnosta. Se on muuten takuuvarma juttu, että aiotaan kertoa Majakosken isännälle ihan suoraan oma mielipiteemme näistä kokemuksista "yhteistyöpitopalveluiden" kanssa.

Huh. Kylläpä tuli taas purkauduttua, mutta kylläpä myös helpotti! Helpotti myös tuo Ismo Alanko Säätiön kuunteleminen.. ihan oikeasti! Kannattaa kokeilla seuraavan kerran kun tuntuu samalle, kuin siinä lauletaan.

Mitenkäs teillä? Nyt on vapaa mahdollisuus avautua kommenttiboksissa ihan mistä vaan. Kuulen mielelläni tarinoita teidän kokemuksista pitopalveluiden kanssa, mutta jos oikein kovin v-ttaa niin voi avautua aiheen vierestäkin!

Ps. Älkää peljätkö, ei tästä blogista ole tulossa pelkkien hermoromahdusten koti. Iloisiakin asioita on luvassa ja haluaisin muistuttaa myös, että aivan ihaniakin yrittäjiä tästä maasta löytyy.. niistäkin toivottavasti pian lisää!